THURSDAY NOVEMBER 6, 2014

Number 31: Tired.

Nyt se sitten alkoi, nimittäin se kuuluisa syyspimeys. Hämärä alkaa laskeutua jo neljän aikaa ja kun kotiin pääsee on aivan pimeää. Todellakin väsyttää. Kun kouluun menee on pimeää, kun koulusta tulee on pimeää. Tää on vuodenajoista kaikista vähiten kaivattu. Sataa vettä ja lunta vuorotellen. Olisi paljon kivempi jos tulisi lunta, se jäisi maahan ja thats it! Lumihan helpottaa pimeyttä ainakin vähän - ellen ole täysin väärässä - ja ulkonakin olisi paljon kivempaa. No, onneksi kaivoi everestin untuvatakin kaapista esille, vaikka vielä suurimman osan kituutan vähän kevyemmissä takeissa, jotta en tottuisi nyt jo siihen ihanaan paksuun takkiin. On tää vähän masentava vuodenaika, mä en ainakaan tykkää. Vaikka luulisi että kuudessatoista vuodessa olisi jo ehtinyt tottua - ei ole. 

Meinasin tänäänkin nukahtaa bussiin, maailman hirvein fiilis kun silmät meinaa vain mennä väkisin kiinni vaikka tietää että se oma pysäkki on aivan kohta. Pitäisi kai nukkua vähän enemmän, heh. Mutta on näissä viikoissa ollut positiivisiakin juttuja! Pääsin eilen ekaa kertaa räppäämään mikkiin ja voin sanoa ettette varmasti ihan heti halua kuulla. Mun pokka oli alussa vähän huono, mutta onneksi opettaja oli sen verran hyvä että sain nauruakin pideltyä ja ehkä asennettakin mukaan - ehkä

Ja vielä jotain vanhempia ootd kuvia!

5 comments:

  1. Selasin juuri kaikki blogisi postaukset läpi. Mieleeni heräsi kysymys; oletko tosissasi? Ensimmäisenä mieleeni tuli, missä korvessa tuo kyseinen Kallion lukio mahtaa sijaita, jotta kehtaat kulkea julkisilla paikoilla nuo hiukset päässäsi? Ihmeellinen rotanhäntä, jonka aurinko näyttää polttaneen kuivaksi heinäksi, roikkuu päästäsi, tiesitkö? Et taida tietää miltä terveet hiukset näyttävät? Koin myös suurta huvitusta ja pahoinvointiani katsellessa asukuviasi, jotka ovat niin upeita, että päihität helposti Angelika Blickin ja Kenza Zouitenin aidot "bloggaaja" -blogit (huomaa sarkasmi, avuttomuus). Asuistasi ei saa selvää, näyttää kuin massakaupat ja satunnaiset Nike -kengät olisivat oksentaneet ja luoneet matalan statuksesi. Blogisi taso on säälittävä ja primitiivinen. Silmääni vierähti kyynel, kun silmääni pisti eräässä postauksessa sana "spessu". Minä luulin tämän absurdin puhekielisyyden jo kuolleen sukupuuttoon sen jälkeen, kun 1995-2000 syntyneet hylkäsivät Irc-gallerian ja sen mukana ne järkyttävät "spessulissu D44 <33333" "omistukset". Verta aloin itkeä, kun piipahdin pikaisesti Instagramiisi ja näin biossasi sanan "malli". Oletko tehnyt mallintöitä jollekin rekisteröityneelle yritykselle. Oletko jonkin mallitoimiston listoilla? Oletko huomannut peilistä, että kasvosi muistuttavat avaruusolion muodollistumaa? Ja taas, ne hiukset... Kiinnitit huomioni kommentoituasi joskus jonkun, oikeasti komean, kaksi vuotta sinua vanhemman, pojan kuvaan. Siis se sinun Ig-nimesi "sexialeksandra". SEXI. Odotin jotai 21-vuotiasta, järkyttävät selluliittirinnat omaavaa "wannabe" -tyrkkyä. Mitäs sieltä tupsahtikaan, säälittävä, köyhän itsevarmuuden omaava wannabe- "kunnon bloggaaja" tyttö, jonka vartalo on kuin 10-vuotiaan. Pitää itseään mallina, unelmoi pääsevänsä joksikin yhden hitin suomiräppäriksi ja on niin syvällisesti nimennyt bloginsa "niin taiteellisesti" hevosen rodulla, oletettavasti ranskaksi? Toivon, että tyttökulta, koitat hirttää itsesi vaatekaappiisi, jollakin piraatti Guccin vyöllä, joka sopii yhteiskuntaluokituksellesi ja "tyyliisi". Sinusta ei koskaan tulee mitään, etkö näe kuinka säälittävä ja ruma oikeasti olet? Maailma on kova paikka, jossa pärjäävät vain naiset, ei hennot pikkutytöt kuten sinä. Häpeä ja kasva. Hanki muotoja, en välitä anoreksiastasi (söpöä että olet "selvinnyt" siitä, olet oikea sankari. Olit jo varmaan ennen sitä ruma, nyt et enää ole edes "ok"). Tee jotain hiuksillesi. Lopeta typerä haaveilu. Ja poista tämä säälittävä, pienen pieni blogi. Kaikkien eduksi. Äläkä kutsu itseäsi malliksi.

    ReplyDelete
  2. kyseinen anonyymi taitaa olla aika vihainen ilmestys kun jaksaa tuhlata aikaansa muiden lyttäämiseen nimettömänä :))))) kirjoitustyyli kuulostaa ihan aikuisen naisen kirjoittamalta ja suuresti ihmettelen,että onko maailmassa oikeasti tuollaisia epäsivistymättömiä "täysi-ikäisiä".Eikö ole muuta elämää kun rullata läpi blogeja ja haukkua ja arvostella ne täys paskoiksi.Eipä näköjään.Herää nyt saatana ja hanki vaikka se elämä ensimmäiseksi ja mieti mitä oikein julkaiset muiden blogeihin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Samaa mieltä! Ite tykkään lukea sun blogia ja sulla on täällä tosi kivoja kuvia!

      Delete
  3. Mitä helvettiä sä meet haukkuu toisten blogeja anonyyminä. Jos on noin kovasti sanottavaa ni kannattais pitää omana tietona. Vitun pelle sanon minä.

    ReplyDelete
  4. Voi, ensimmäisellä kommentoijalla taitaa olla omassa elämässä jotain todella pahasti pielessä. Ikävää, että omaa pahaa oloa täytyy purkaa toisten täysin asiattomaan lyttäämiseen. Toivon, että kyseinen henkilö saa omat asiansa kuntoon ja itsensä henkisesti paremmalle tolalle, jotta pääsee normaaliin elämään kiinni. Ilkeys ja vittumaisuus ei koskaan ole vienyt ketään pitkälle elämässä, joten siihen ei todellakaan kannata sortua. Päin vastoin, elämässä pärjäävät ne, joilla on terve itsetunto ja kyky kunnioittaa toista ihmistä.

    ReplyDelete