TUESDAY 21 APRIL 2015

Number 34.

Heipparallaa pitkästä aikaa! Anteeks, en ole vaan jaksanut millään kirjoittaa. Ei oikein ole ollut aikaa, tai toisin sanoen ei ole riittänyt omat henkiset varat. Mutta joku anonyymina tuli askiin piristämään päivääni ja kyseli milloin kirjoitan taas. Päätin sitten kerätä itteni ja kirjoittaa jotain omista fiiliksistä ja laittaa pari tb kuvaa. Ehkä tää vastas jotain toiveita edes, vaikka latteaksi jää. Kyllä mä tästä vielä nousen ja teen kunnollisia postauksia. Esittäkää vaan toivomuksia vaikka askiin: ASK - SENNIALEKSANDRA 

Oon aika onnellinen, mutta tosi väsynyt. Ehkä mun väsymys on enemmän uupuneisuutta, oon epäillyt että voisko asia johtua jostain raudan tai vitamiinienpuutteesta. Tänään onneksi oli sitten verikokeet terkkarissa. Mun elämä menee koulun tahtiin, yritän tehdä siinä sivussa töitä ja jaksaa olla kavereiden kanssa. Kohta on kesäloma onneks, aivan nurkan takana se odottaa! Vaikka tosin sitäkin jännitän ihan liikaa, ei ole 100% varmaa pääsenkö lähtemään Australiaan, kattoo nyt miten paino menee ja miten opin hallitsemaan ajatukseni.

J A  H E I ! Sunnuntaipuodin kanssa kuvattiin viime sunnuntaina 19 päivä mallistovideota, joka julkaistaan tässä lähiaikoina. Oon tosi innoissani, aikamoista matskua tulossa ulos! Lupaan linkata videon tietty tänne ja laittaa jotain pätkää instagramiin. En millään jaksa oottaa että ite näen videon kokonaisuudessaan :)

"Tää on vaa elämää, mikä pia ohi on

Makaan maas selällää ase kohti ohimoo"

"Mut se ei oo mä, vaan mun pimee puoli ja tää kuori

on särkyvää ku heikko jää"

FRIDAY 20 MARCH 2015

Number 33: Jeanjacket

Vähä tuntuu ettei aika riitä mihinkään. Kokoajan menossa ja hommia tehtävänä, kun kotonakin vasta viideltä. Pakko vaan päästä lomalle, onneksi se kesäloma on jo ihan nurkan takana - ainaki melkein. Mutta oon tosi onnellinen, oon löytäny itelleni ihanan ihmisen ja yritän saada kiinni mun tilanteestakin. Välillä helpottaa oikeesti, vaikka treenaaminen on yhä iso juttu mun elämässä. Kavereiden kanssa pitäisi keretä olemaan ja sitten tehä töitäkin, jotta tilille tulisi rahaa kesäloman matkaa varten. Oon kyllä niin fiiliksissä tulevasta kesästä, mutta tää ilma ulkona on kyllä viel parempi! Näin REVONTULIA ekaa kertaa elämässäni tai niin ainakin uskon nähneeni. Aurinko on paistanut ja lämpöäkin on ollut sen verran että everestin toppatakin on voinut jättää kotiin ja ottaa farkkutakinkin päälle. Tässä yksi viime viikon asu teille! :) Hyvää viikonloppua kaikille!

Friday 27 February 2015

Number 33: Short hair.

Moikka vaa! Tossa vähän aikaa sitten vetäsin hiukset paljon lyhyemmiks, koska latvat oli niin armottoman huonossa kunnossa. Vielä ajattelin värjää, koska väri rupee olemaan aika kulunut ja uutta kiiltoa kaivattaisiin taas vaihteeksi. Nää on aika kivat, vaikka ei entiset kampaukset tunnu onnistuvan ja hiukset kihartuu kosteassa aika paljon. Mä tykkään kyl ainaki, näyttää ainaki vähä tuuheammilta tää rotanhäntä. 

Koulu on aika väsyttävää ja tuntuu kyllä ettei aika riitä millään kaikkeen. Pitäis tehä kouluhommat, töitä ja treenata, päälle vielä kavereiden tapaaminen. Miten mun aika oikein riittää kaikkeen… Kai tässä pärjätään ja taas loman jälkeen pääsen takaisin tahtiin. Kyl se kesälomakin kohta tulee taas, kielimatka ja festarit. En vaa millään jaksa oottaa!

THURSDAY 28 JANUARY 2015

Number 32

"...Mä pidän tän otteen jotten ikinä menetä itestä loppuja..."

Nyt on koeviikko, mutta mua ei huvita. Ei vaan millään huvita. Oma jaksaminen tuntuu loppuvan kesken ja harmaus peittää arjen. Rakastan kalliota, mä oon jotenkin onnellinen vaikka samaan aikaan tosi tyhjä.

Mun piti kirjottaa paineista, kaikesta mikä mun mielessä nyt pyörii. Mutta mä en voi, stressaan että se on liian yksipuolinen kirjotus, liian lattea. Pelkään sitä mitä muut sanoo, vaikka niiden rajojen rikkomisesta mun piti kirjottaa. Oon viettänyt hiljaiseloa blogin puolella, koska viime postaukseen tullut kommentti pysäytti hetkeksi. Sai ajattelemaan kuinka suurta 'vihaa' joku varmaan tuntematon ihminen voi kokea mua kohtaan. En jaksanut kirjottaa mitään, koko viestiin vastaaminen tuntui niin ajanhukalta. Mä olen semmoinen kuin olen, ehkä päässä roikkuu kuollut heinätuppo, ehkä mun tyyli ei välttämättä ole sun mieleen. Mutta en mä lähde muuttamaan itseäni sen takia koska joku niin kommentoi anonyymina mun blogiin. Oon vasta oppinut hyväksymään itteni, nekin piirteet joita en oo koskaan arvostanut itessäni. Tajusin just kuinka vahvaks mä oon tullu, kuinka mä en antanut yhden kommentin heilauttaa elämää. Sen kommentin jättäjä ei välttämättä ees ymmärrä, mitä tuollainen toisen haukkuminen ja alaspäin painaminen olisi joissakin voinut aiheuttaa. Joku olisi voinut rikkoa ihonsa sen takia, lopettaa omien mielipiteidensä esittämisen, alkanut pukeutumaan niin kuin media sanoo.

 Oon oppinut paljon rohkeemmaks, oppinut sanomaan mitä haluan välittämättä muiden mielipiteistä. Epävarmuus silti hakkaa pään sisällä, miksi joku sanoi niin? Miksi joku teki niin? On yhä vaikea päästää asioita menemään, ne jäävät pään sisälle vaivaamaan. Silti jäävät, vaikka ne eivät elämääni muuttaisi suurestikkaan. En oikein osaa olla vieläkään niin iloinen mitä mulla on juuri nyt, vaan kaipaan jotain mitä on vaikea tavoittaa. 

Ehkä mä joskus löydän sen, tässä hetkessä onnen pilkahduksia on

 se kuinka kelpaan mun kavereille juuri tämmösenä kuin oon, 

tieto siitä että lähden ensi kesänä Australiaan,

että mulla on upea työpaikka,

että mulle avautuu vielä suuria mahdollisuuksia jos mä jaksan uskoa itteeni.